Habituation and learning in a steering task
Tuisku Tammi · Työväentutkimus Vuosikirja · 2019
Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella tehtäväsidonnaisten fysiologisten vasteiden ajallisia muutoksia ja näiden yhteyttä suorituskykyyn toistetussa ohjaustehtävässä. Kohtalaisen fysiologisen virittymisen uskotaan suuntaavan tarkkaavaisuutta kohti tehtäväsuorituksen kannalta olennaisia ärsykkeitä ja siten parantavan suoriutumista, kun taas liian matala tai korkea virittyminen on haitallista tehtäväsuorituksen kannalta (Yerkes-Dodson-laki). Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan selkeästi huomioi ajallisia muutoksia fysiologisessa virittymisessä. Tässä tutkielmassa tehtäväsidonnaisen sympaattisen virittymisen ajallisia muutoksia mallinnetaan habituaationa, jota on perinteisesti käytetty kuvaamaan orientaatiovasteiden muutoksia toistettujen ärsykkeiden passiivisessa asetelmassa. Tehtäväsuorituksen aikaista habituaatiota tulkitaan ennustettavuuden ja merkittävyyden näkökulmasta, tavoitteena kuvata oppimisen aikaisia tarkkaavaisuuden muutoksia evolutiivisesti uskottavalla tavalla. Lisäksi tarkastellaan tehtäväsuoriutumisen yhteyksiä yksilöllisiin eroihin habituaatiotahdissa ja spontaanissa (ei-tehtäväsidonnaisessa) sympaattisessa aktivaatiossa. Lopuksi habituaatiota verrataan poikkeamiin ennustetusta suoritustasosta. Menetelmät. Koehenkilöt (N = 9) pelasivat nopeatempoista ohjaustehtävää yhteensä 40 kierroksen ajan kahdeksassa eri sessiossa 2-3 viikon jakson aikana. Ihon sähkönjohtavuuden vasteita (skin conductance responses, SCR) mitattiin viidessä sessiossa perustason ja tehtäväsuorituksen aikana. Yksilöllinen habituaatiotahti määritettiin tehtäväsidonnaisten SCR-frekvenssien muutoksista sessioiden aikana. Perustasomittausten SCR-frekvenssi puolestaan ilmaisi yksilöllistä spontaania aktiivisuutta. Kierrostason SCR-frekvenssien erojen avulla tutkittiin habituaation ja oppimiskäyrämallin avulla ennustetun suoriutumisen välisiä yhteyksiä. Tulokset ja johtopäätökset. Tehtäväsidonnaisen virittymisen havaittiin vähenevän toistuvien kierrosten mittaan kaikilla koehenkilöillä lähes kaikissa sessioissa, mikä osoitti habituaatiomallin sopivan tehtäväsidonnaisen virittymisen ajallisten muutosten kuvaamiseen. Lisäksi pitkäaikainen tehtäväsidonnainen virittyminen (hidas habituaatio) yhdistyi parempaan suorituskykyyn sekä yksilö- että kierrostasolla. Korkea spontaani aktiivisuus sen sijaan yhdistyi huonompaan suoriutumiseen. Kokonaisuudessaan tulokset viittaavat siihen, että tehtäväsidonnaisen virittymisen ajalliset muutokset oppimisen aikana heijastavat tehtävään liittyvien vihjeiden prosessointia ja otaksuttavasti ilmentävät motivaatiota, joka suuntaa tarkkaavaisuutta, kun taas korkea spontaani aktiivisuus on yhteydessä huonompaan suoritukseen mahdollisesti tehtävään liittymättömän stressin häiritsevän vaikutuksen vuoksi.